|
|
|
|
|
|
Taas agiliy-tuloksia!
:-) Hansu
(A. Galateia) ja Mikko ottivat tänään
ensimmäisen nollavoittonsa hyppyradalta
Purinalla. Onnea Mikko ja Hansu!!
Viime viikonloppuna (10-12.11.) vietimme
mukavan viikonlopun Sauvossa
vuokraamassamme mökissä viiden koiran,
neljän aikuisen ja kahden vauvan
kanssa. Mukana reissussa oli Hansun
(A. Galateia) ja Helmin
(A. Mikon Helmi) perhe. Lauantaina
otimme osaa Esmen
ja Hansun kanssa Turussa agi-kisoihin
jossa saman päivän aikana pystyi
osallistua kolmeen starttiin. Esme ja
Ari ottivat jokaiselta radalta 5 pinnaa.
Harmillista mutta se on niiiiiiin
pienestä kiinni.. Videot ja selittelyt Esmen
agisivuilla.
Hansun saldo "kasvoi"
rataradalta 5, 10 ja hyl.
|
Abysmal Galateia
|
|
Lauantaina Seinäjoen kansainvälisessä
koiranäyttelyssä ruotsalaisen Gertrud
Hagströmin arvosteltavana oli Abysmal
Khaos (Eikka).
Eikka oli paras uros kolme saaden
vara-cacibin. Hienoa Eikka!!
Siskotyttö Esme
osallistui sunnuntaina agility-kisaan.
Vauhtia taas piisasi, virheitä 5 ja
sijoitus 3:s. Lisää Esmen
agi-sivulla.
|
Fin Mva Abysmal Khaos
|
|
Esme
on taas ahkeroinut. :-)
Lauantain agikisat Mäntsälässä josta
viides sija viidellä virhepisteellä ja
toiseksi nopeimmalla
rata-ajalla.
Sunnuntaina kisat Purinalla, josta toinen
nousunolla ja luokkavoitto -10 sekunnin
ajalla.
Videot ja kootut selitykset Esmen
agi-sivulla.
Syyskuvia lisätty galleriaan.
|
Esme kepeillä
|
|
Melkein puolitoista
kuukautta on mennyt edellisestä
päivityksestä.
Tänä aikana on meille syntynyt oma
junior handler Venla.
Tämän puolentoista kuukauden aikana on
Rekku (A. Kheiron) ja Eikka (A. Khaos)
käydä haukkumassa kettua treeneissä.
Rekku on myös pyydystänyt metson! Urho
(A. Manlius) ja Hulda (A.
Maia)
verijäljellä treenaamassa.
Toivottavasti kuulemme heistä lisää
ko. lajin parista. :-)
Hippu (A. Kythereia) esiintyi torstaisin
Kamera kiertää-ohjelmassa tv2:lla.
Omistaja teki ohjelmaan ratsastaen
Hailuodon ympäri-osion ja Hippu
reissasi matkassa mukana, niinkuin
kunnon parsonin pitää: hevosen
perässä juosten. :-)
Lopuksi agility-uutinen: Esme osallistui
tänään Lemmikki 2006-messuilla
pidettyihin virallisiin agility-kisoihin.
Tuloksena nolla voitto! Aika huimat -16
s! Nopea tyttö. :-) Video päivitetty
Esmen agi-sivuille.
|
Esme Myyrmäen kisoissa
|
|
Jul Hamlot tuomaroi
tänään Helsingin Syysnäyttelyssä
yhdeksän parsonia. Kaksi Abysmal urosta
oli iloitettu näyttelyyn: Khaos
valioluokkaan ja Manlius
junioriluokkaan. Khaos Eri + Vak2 + pu3.
Manlius ERI + juk1 + pu4 + vara-serti +
rop-juniori. Kävimme vielä "rop-juniori-ryhmäkehässä"
pyörähtämässä suuressa joukossa.
Sijoitusta sieltä ei tullut.
Esme osallistui Vantaan Ojangossa
kahteen agility-kilpailuun.
Ensimmäiseltä radalta voitto 5:llä
virhepisteellä. Toiselta radalta taas
harmittavat 5 virhepistettä ja
viides sija. Taas ihanneajat alittuivat
ja voittajakoirakkoon verrattuna Esme
veti nopeamman radan. Ne kontaktit, ne
kontaktit..
|
Kleio ja ensimmäinen agi-voitto ja
Manlius vara-serti + rop-juniori
|
|
Hämeenlinnan
näyttelyssä tuomaroi ruotsalainen
parson-kasvattaja Svante Frisk jolle oli
ilmoitettu kolme Abysmalia.
Junioriluokissa kilpailleet Maia
ja Manlius
saivat koonsa takia eh:n. Ensimmäistä
kertaa valioluokassa kilpaillut Khaos
voitti valioluokan ollen myös
näyttelyn vsp ja saaden cacibin.
Onnittelut!!
Esmen
kanssa osallistuimme Järvenpäässä
virallisiin agility-kisoihin. Ohjaajan
virheistä johtuen molemmilta radoilta
10 virhepistettä. Ihanneajat tosin
alittuivat molemmilla kerroilla
reilusti, toisella jopa -8,5 sek.
|
Fin Mva Abysmal Khaos
|
Sain ihania kesäkuvia
"Mikosta", Abysmal
Maagista. Etusivun poikana
poseeraa Mikko-kuranaama.
Esmen ja Mantan kanssa
kävimme viime sunnuntaina
Heinolan näyttelyssä.
Sieltä ei mitään
menestystä tullut: Esmelle
eh ja Mantalle eri +
vek2.
Esme keskittyykin nyt
jatkossa agility-uraansa.
Fin Mva Abysmal Khaos on
astunut Barsetta Sarahin.
Pentujen on arvioitu
syntyvän viikolla
38. Yhdistyksen
sivuilta löytyy
Bravefellow-kennelin
yhteystiedot josta voi
tiedustella pentuja.
|

Abysmal Maagi
|
|
Hyvinkäällä pidetyssä rodun erikoisnäyttelyyn osallistui kolme Abysmalia:
Khaos, Kleio ja Maia. Urokset arvosteli rodun englantilainen kasvattajatuomari
Roger Bigland (kennel Heythrop). Khaos, eli Eikka, jatkoi hyvää
näyttelyviikonloppuaan voitettuaan avoimen luokan urokset ja sijoittumalla
paras uros-luokassa kolmanneksi. Näyttelyssä jaettiin lisäsertit koirien
lukumäärän perusteella ja Eikasta tuli tässä näyttelyssä Suomen muotovalio!
Tuhannet kiitokset Mariikkalle, joka on esittänyt Eikkaa ja onnittelut Suskille
ja Juhalle!
Tyttöjen päivän väri oli tumman punainen, laatuarvostelusta arvosanana niin
Kleiolle kuin Maialle erittäin hyvä. Manta osallistui veteraaniluokkaan saaden
sieltä myös erittäin hyvän. Nartut arvosteli englantilainen B. Aubrey.
:-)
|

Mariikka ja Fin Mva Abysmal
Khaos
|
|
|
Pälkäneen koiranäyttelyssä Abysmal Khaos sai toisen sertin ollen
PU1 ja VSP. Tuomarina näyttelyssä oli Johan Juslin. Onnittelut "Eikalle"
toisesta sertistä :-)
|
|
|
Esmen ensimmäiset viralliset agility-kisat ovat takana.
Mini-luokassa kisannut Esme sai 11,62 virhepistettä. Ensimmäiset viis
virhepistettä kepeille menosta, toiset viisi toiseksi viimeiseltä esteeltä
ohjausvirheen takia. Vähän päälle sekunti yliaikaa vielä kaupan päälle. Tästä
on kuitenkin hyvä jatkaa! :-)
Kesäisiä kuvia koirista galleriassa.
|
|
|
Abysmal Eurydice, "Tyyra" on muuttanut uuteen kotiin Rovaniemelle.
Onnea Sarille ja Sebastienille!
Yläbannerimme on vaihtunut uuteen. Nyt kuvassa ui meidän Esme, Abysmal Kleio.
Ennen syyskuussa syntyvää junior handleriamme otamme osaa Esmen kanssa yhteen
agility-kisaan, erikoisnäyttelyyn, Heinolan ja Porvoon näyttelyyn. Kiirettä
pitää siis. :-)
|
Esmellä pitää kiirettä..
|
|
Abysmal Khaos on kolmas Abysmal-sertivoittaja tänä kesänä!
"Eikka" oli Porin näyttelyn ROP saaden ensimmäisen sertinsä.
Kiitokset Mariikkalle esittämisestä!
|

Abysmal Khaos
|
|
Harri Lehkosen arvosteltavana oli Abysmal Khaos joka oli paras uros 3 saaden
vara-sertin. Onnittelut Eikalle, tuoreelle isälle! Gwragged
Annwn-kenneliin on syntynyt 7.06.06 Eikalle ja Miinalle viisi pentua.
|

Abysmal Khaos
|
|
Osallistuimme kahden Abysmal-joukkueen voimin Roturace-tapahtumaan.
Ihan palkintosijoille emme päässeet mutta saimme kunniamaininnan Paremman
perheen parsonit-joukkueen suorituksesta ja pukeutumisesta. Lyhyt tarina
kisasta ja kuvia nähtävissä täältä.
Joukkueessa Paremman perheen parsonit kisasivat:
Abysmal Galateia, "Hansu"
A. Mikon Helmi, "Helmi"
A. Midas, "Hessu"
A. Kleio "Esme"
Punk-parsonit-joukkueessa kisasivat:
Abysmal Manlius, "Urho"
Abysmal Maia, "Hulda"
Tallitontun Ladybug, "Manta"
Gwragged Annwn Plays With Fire, "Iisa"
|

Paremman perheen parson Hansu
|
|
Saimme taas uuden sertivoittajan!
Abysmal Kheiron lauantaina Markku Kipinän arvosteltavana: paras uros 2 + serti.
Sunnuntaina tuomarina Norjalainen Karin Engh, tuloksena paras uros 4. Onnittelut!
|

Abysmal Kheiron
|
|
Saimme uuden sertivoittajan! Abysmal Manlius ensimmäisessä
virallisessa näyttelyssään Somerolla, tuomarina Rainer Vuorinen. "Urho" paras
uros 1 + serti + vsp!
Samassa näyttelyssä aloitti sisko A. Maia, "Hulda" virallisen näyttelyuransa
saaden sinä päivänä harvinaisen ERIn ja ollen paras narttu 3. Onnittelut
molemmille!
|

Abysmal Manlius
|
|
Talvisia kuvia on galleriassa.

|
|
Olimme M-pentueen kanssa Lahden pentunäyttelyssä. Parsonit tuomaroi Karin
Bergbom. Paikalle oli saapunut kuusi parsonia, siis yksi meidän lisäksi.
Maagi ("Mikko") oli urosten 5-7 kk luokassa 3:s, Midas ("Hessu") 2:nen ja
Manlius ("Urho") 1 + kp.
Nartuissa 5-7kk kisasivat vain sisarukset Maia ("Hulda") ja Mikon Helmi
("Helmi"). Maia oli 1 + kp, Helmin ollessa 2 + kp.
Rop-kehään lähdettiin siis sisarusten kanssa. Urho veti pidemmän korren ollessa
Rop-pentu. Sain myös kasaan kasvattajaryhmän (vaikka olikin epävirallinen
näyttely) joka sai 1 + kp.
Päivän yllätyksen tarjosi Manlius ("Urho") voittamalla terrieri-ryhmän!! Ryhmän
tuomaroi myös Karin Bergbom. Best In Show-kehässä sijoitusta ei enää tullut.
Mahtava aloitus vuodelle 2006!

Ryp 1 Abysmal Manlius © M. Kantero

© M. Kantero
|