|
Roturace
on suuren suosion saavuttanut koirien leikkimielinen
juoksukilpailu-tapahtuma joka järjestettiin Hyvinkään
vinttikoiraradalla toukokuun viimeisenä viikonloppuna.
Kisa on avoin kaikille roduille ja luokat jaetaan koon
mukaan.
Joukkue muodostui vähintään neljästä
samanrotuisesta koirasta, varakoiria sai nimetä
useamman. Joukkueen voi muodostaa myös neljä
sekarotuista koiraa, jotka kaikki edustavat samaa
kokoluokkaa.
Joukkueen ei tarvitsee edustaa kerhoa tai yhdistystä
ts. joukkueen muodostaminen on vapaamuotoista.
Joukkueen tulos muodostuu tasoituspistein: joukkueen jäsenten
suorituksista pudotetaan pois nopein ja hitain. Joukkueen aika on siis kahden keskimmäisen ajan
yhteenlaskettu aika.
Jos
joukkueen koiralta ei saada aikaa, voi koiran lähettäjä
korvata koiran suorituksen omalla juoksusuorituksella.
Kuitenkin jokaisen joukkueen lopulliseen
yhteenlaskettuun suoritukseen laskettavien aikojen pitää
olla koirien suorittamia.
Joukkue tuli myös nimetä.
Kaikista
luokista palkittiin kolme nopeinta joukkuetta. Lisäksi
kunniamaininta jaettiin jokaisen luokan nopeimmalle
yksilösuoritukselle. Tämän lisäksi palkittiin
mieleenpainuvin joukkuesuoritus, joka voitti
erikoispalkinnon. Suorituksessa huomioitiin myös
joukkueen mahdollinen asuste sekä osuvin joukkuenimi
joka myös palkittiin.
Miniluokkiin
oli ilmoittautunut ennätysmäärä joukkueita: 42
kappaletta! Lukumääräisesti suurin rotu oli basset
hound joita kisasi useampi joukkue.
Punk-parson-mummo Manta
10-vuotta vauhdissa
Parsoneita
oli saatu kolme joukkueellista kasaan: Paremman perheen
parsonit, Punk-parsonit ja Kaunotar ja Kulkurit-joukkue.
Paremman perheen parsonit pukeutuivat omistajineen
kuningatar/kuningas-teeman mukaisesti. Koirille oli
ommeltu punaiset viitat ja tytöllä oli kruunut päässä
ja helmet kaulassa, joukkueen ainoa poika sai hienon
rusetin kaulaansa. Omistaja-herrat olivat pukeutuneet
frakkeihin ja kuningasviittaan.
Punk-joukkue oli varustautunut niittipannoin,
verkkosukkahousuin, vihreällä hiuslakalla (jota
suihkutettiin koiriin) sekä omistajat jotka punk-teeman
mukaisesti oli puettu peruukkeihin ja niitteihin.
Parsoneiden
suorituksista ei puuttunut vauhtia ja vaarallisia
tilanteita: Hessu ehti tarrata oikeaan vieheeseen (ns. sähköjänis
jonka perässä vinttikoirat juoksevat) eikä lähtenyt
kisassa olevan vieheen (käsikäyttöinen) perään.
Siinä herra roikkui koko komeudessaan ilmassa ja lähtö
piti uusia. Esme oli myös menossa sähköjäniksen perään
mutta päätti vähän oikaista radan keskeltä jotta
saisi tuon sähköisen jäniksen kiinni. Onneksi tuli
heti kutsusta luokse ja suoritus jatkui. Iisa taasen
ehti maaliin ennen viehettä..
Terrierit
olivat selvästi valttia tänä vuonna sillä kolme
ensimmäistä sijaa valtasivat terrierit. Voiton vei
borderterrierit, toisena parsonit Kaunotar ja
Kulkurit-joukkueella ja kolmannen sijan vei
borderterrierit. Päivän nopeimman yksilösuorituksen
teki kolmosjoukkueessa ollut borderterrieri. Tätä
kirjoittaessa ei yksilötulokset ole vielä tulleet
nettiin mutta uskon ettei Iisan aika huonoksi tuosta
voittajasta jäänyt.
Kisojen
jälkeen saimme vielä sähköpostilla tiedon että Kunniamaininnan
hauskimmasta joukkuesuorituksesta saivat seuraavat
joukkueet:
Paremman
perheen parsonit sekä Saint Rescue
Team, Bernhardinkoirat.
Perustelut:
Joukkueasusteet olivat hauskat ja itse suoritus
hauskuutti niin joukkuetta kuin suoritusta seuraavaa
yleisöäkin. Nimivalinta korosti suoritusta!
Kiitos mukavasta päivästä kaikille parsonisteille.
Ehkä ensi vuonna uudestaan??
Joukkuetulokset
ja koirien yksilöajat tulevat nettiin: www.egu.fi
Omia
kuvia tapahtumasta galleriassa.
Joukkueissa
kisasivat:
Paremman
perheen parsonit

Kuvassa
vasemmalta. "Hansu", Abysmal Galateia (korvat
vain näkyvät),
”Helmi” Abysmal Mikon Helmi, "Esme"
Abysmal Kleio ja "Hessu" Abysmal Midas
Punk-parsonit

Kuvassa vasemmalta päin:
”Hulda” Abysmal Maia, "Iisa" Gwragged Annwn Plays With Fire, “Manta”
Tallitontun Ladybug ja "Urho" Abysmal Manlius.
Kaunotar
ja kulkurit
”Minnie” Gwragged Annwn Poison Ivy
“Leo” Gwragged Annwn MacLeod
“Konsta” Gwrgged Annwn Irish Keegan
“Romppu” Gwragged Annwn Gryffindor
|